maanantai 7. tammikuuta 2013

Näytetehtävät digikynällä

Kemian KE1-kurssilla opiskelijat tekivät yhden laskutehtävän digikynällä. Digitaalista kynää käytettiin tehtävän teossa, jotta pystyttiin myös tarkastelemaan tehtävän ymmärtämistä. Opiskelijoita neuvottiin nauhoittamaan digikynällä oma ajatuksenkulku tehtävää ratkaistaessa mahdollisimman tarkasti.

Ajatuksena oli päästä tarkastelemaan sitä, miten opiskelijat hahmottavat annetun tehtävän ja lähtevät sitä ratkaisemaan. Alunperin ajatuksena oli, että opiskelijat puhuvat tehtävää ääneen samalla kun tekevät sitä, mutta silloin videotiedoston kesto pitenee. Tämän vuoksi päädyttiin siihen, että nauhoituksen voi tehdä myös jälkeenpäin. Suurin osa tehtävistä olikin nauhoitettu jälkeenpäin.

Eniten oppilaan ajatuksenkulkuun pääsi sisään silloin, kun oppilas oli nauhoittanut ajatuksensa samalla kun hän oli tehnyt tehtävää. Tällöin pystyi tarkastelemaan opiskelijan osaamista ja tehtävän prosessointia tarkemmin, koska kaikki yritykset ja vaikeudet matkan varrella tallentuivat. Tällöin kuitenkin tehtävien tarkastamisen vaiva kohosi suureksi, koska yhden opiskelijan videon katsomiseen saattoi mennä jopa kymmenen minuuttia tehtävää kohden. Monesti videon joutui myös kuuntelemaan toiseen kertaan.

Kun tehtävä oli ratkaistu osittain tai kokonaan ennen nauhoituksen alkamista, videon kestoa saatiin lyhennettyä merkittävästi. Opettaja näki tässä mallissa vain lopputuloksen, ei prosessin etenemistä. Huolella mietityn äänitiedoston mukana olo tehtävän ratkaisussa auttoi kuitenkin ymmärtämään sitä, miten hyvin opiskelija ymmärsi tekemänsä tehtävän.

Jatkossa digitaalista kynää voisi testata erityyppiseen tehtäviin, jossa asioiden selittäminen olisi suuremmassa roolissa kuin ratkaisun esittäminen kirjallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti